Kantoraketti

Amerikkalainen Saturn I -kantoraketti.

Kantoraketti on raketti, jolla laukaistaan hyötykuorma Maan pinnalta avaruuteen, tavallisesti vähintään kiertoradalle. Tyypillisiä hyötykuormia ovat satelliitit, luotaimet ja miehitetyt avaruusalukset. Kantorakettia käytetään vain laukaisun aikana, jonka jälkeen se irrotetaan hyötykuormasta.

Karkeistaen kantoraketti koostuu ajoainesäiliöistä, joiden nokassa on hyötykuorma ja perässä rakettimoottorit.

Avaruuslentojen alusta alkaen kantoraketit ovat olleet kertakäyttöisiä, mutta 2010-luvulla uudelleenkäytettävät kantoraketit tulivat voimakkaan kehityksen kohteeksi. Pisimmällä näistä on Falcon 9, joka oli 2020-luvulle tultaessa jo laajassa käytössä. SpaceX on tällä hetkellä ainoa yhtiö, joka tarjoaa monikäyttöisillä Falcon-perheen eri versioilla kaupallisia lentoja. Hyötykäytössä on kuitenkin edelleen laajasti myös kertakäyttöisiä raketteja.

Valtaosa kantoraketeilla avaruuteen lähetettävistä lasteista on miehittämättömiä satelliitteja. Miehitettyjen avaruusalusten laukaisemiseen käytetään vain varmatoimisiksi rakennettuja kantoraketteja. Uudelleenkäytettävällä kantoraketilla (Falcon+Dragon) tehtiin menestyksellinen miehitetty (testi)lento kansainväliselle avaruusasemalle 30.5.2020. Luotainraketit voidaan myös osin käyttää uudelleen, mutta ne ovat paljon pienempiä raketteja kuin kantoraketit.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search